keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Keskellä kesää

Tämän kuvan otin tuossa vähän ennen keskiyötä.
Lämpömittari näyttää edelleen +20c :)
Ollaan oltu päivä ystävien luona ja iltaruuan jälkeen vielä muutama tunti uimassa.
Mukava etsiä netistä aina uusi uimaranta lähiseuduilta ja laittaa osoite navigaattoriin.
Tänään löysimme kivan pienen rannan jossa plussaa sai mukava uintisyvyys, hyvät laiturit (lasten hyppiä), puhdas vesi ja hienot aallot ohiajavista moottoriveneistä. 
Miinusta kivipohjasta ja jäätelökioskin puuttumisesta ;)
Eilen ahkeroimme kotihommia porukalla, lapset saivat valita tekemisensä kirjoittamiltani 
post-it-lapuilta yksi per lapsi ja nopein valitsee ensin.
Itse tein isoimmat hommat kuten talon imuroinnin.
Nuorempi poika valitsi perunoiden kuorimisen.
Että ei me pelkästään laiskotella ;) 
Vaikkakin enimmäkseen ;)
Tänään vielä loppuillasta pidettiin elokuvailta.
Tai puolikas elokuva vasta katsottiin kun aloitimme niin myöhään.
Hyvältä vaikuttaa ja tuttuja lauluja löytyi jo.
Huomenna kai ukkostaa, joten lapsille on kutsuttu kavereita ja 
minä ehtinen valmistella jo vähän luentoamme avioliittoleirille. 
Tuon suhteen kun on vähän jo kiirettä siinä vaiheessa kun mies kotiutuu Saksasta.
Tässä vielä löytämäni osuva runo kun avioliittoasioista on puhe:

Miten sovimmekaan yhteen:
Kuin vetoketjun vastapuolet
koukku koukulta napsahdamme toisiimme ja tartumme kiinni.

Vaan kun vedämme vuorikankaan hampaisiimme,
silloin kaikki on jumissa.
Tähänkö meidän on jäätävä,
hampaattomia päiviä odottamaan.

(Riitta ja Juha Hämäläinen)


2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Sound of music on kyllä niin ihana leffa!! <3 Sitä mä olen katsonut tosi monta kertaa.
Niin ihania kesäkuvia!! <3 Kyllä oli hiukan lämmintä tuo keli.... Järvi on ainoa järkevä paikka, missä on tässä muutaman päivänä kannattanut olla. ;)
Ihanaa viikonloppua teille!! <3

Sari kirjoitti...

Oli hieno elokuva ja kiva kun siinä historiaakin ja etenki musiikkia. Kolmen nuorimman kanssa katsottiin ja tykättiin.
Kiitos samoin teille <3