torstai 29. elokuuta 2013

Pieni hiljainen onni

Otsikon niminen kappale soi aamulla radiossa.
Tässä siihen linkki:
Sopii jotenkin meidän tähän viikkoon.

Seurakunnan mökillä lapset tarkenivat vielä hyvin uida (saunan jälkeen).
Minusta vesi oli jo jäätävää. Ainakin loppuillasta kun aurinko ei enää paistanut.
Tämän kesän viimeinen kokoontuminen tuolla, paljon jäi ihania muistoja.
Mukaan leivoin maidottoman ananas-kakun ja hyvin teki kauppansa nyyttäripöydässä.
Ihanaa, miten yksi ihminen ilostui, kun pöydässä oli jotain maidotontakin.
Murutkin lautaselta menivät ;)
Eiliseen nuorten tapaamiseen vanhempi neiti koristeli upean kakun mukaan.
Olivat viihtyneet keskimmäisemme tuolla ensimmäisessä tapaamisessa :)
Nuoremmalla neidillä oli eilen käynti oikojalla.
Oikoja kysyi heti ovella onkos kielijumppaa muistettu tehdä.
En kehdannut sanoa, että olin täysin unohtanut vuoden takaisen ohjeensa.
Neiti kuului sanovan tehneensä kyllä..
Purentansa oli parantunut todella paljon ja hammaslääkäri ihmetteli ettei mitään oikomishoitoa tarvitakaan :)
Autossa kysyin sitten neidiltä, että oliko hän tosiaan tuota kielijumppaa tehnyt.
Sanoi tehneensä usein koulussa tylsillä tunneilla ;)
Ihanaa, kun ei oikomishoitoa tarvita, että neiti sai kehuja hammashoidostaan noilta (tosi tarkoilta) ammattilaisilta ja ettei äidin tarvitse enää kaikkea muistaa ja muistuttaa :)
Kutomiskausikin alkoi tällä viikolla.
Kudon yleensä vain syksyllä ja talvella.
Kuuluu jotenkin viileisiin aikoihin.
Nyt piti aloitella vähän etuajassa kun on suunnitteilla vähän bisneksiä.. :)
Rasapuotikin aukeaa taas kunhan näen minkä verran ehdin kutoa sitä kautta.
Mukavaahan tuo taas on kun vauhtiin pääsee ja yhdet kävynruskeat huoparasat ovat peukkuja 
ja huovutuspesua vaille valmiit.
Lapsetkin tykkää kun pidetään elokuvailtoja, kun äiti tarvii kutomisohjelmaa ;)
Ja eilen oli niin ihanaa olla monta tuntia ystävien luona kutoen ja jutellen.
Alla vielä miehen lähettämiä kuvia, joita otti yhtenä iltana hotellihuoneensa parvekkeelta Oslossa.
On kuulemma kaupungin paras hotelli :)
Ihanaa, että saa välillä vähän luksusta kun niin paljon joutuu matkustamaan.
Tänä iltana mies tulee kotiin taas pariksi päiväksi <3
Siksi kai tuntuu jo vähän perjantailta.
 Koirakin taitaa jo ikävöidä isäntäänsä..
Onnellista loppuviikkoa Sinulle :)
Minä alan kutomaan niitä peukkuja.

perjantai 23. elokuuta 2013

Viikko meni taasen

Piti oikein kännykän kuvista katsoa, että mitäs me ollaan tällä viikolla ehditty tehdä, 
kun niin nopeasti hurahti taas viikko.
Ainakin on vietetty taas yhtiä nimipäiviä.
Tällä kertaa kinuskikakulla :)
Seeprakakun ohjeella tein pohjan.
Siinä taikinaa lisätään vuorotellen puolisen desiä kerrallaan vuoan keskelle.
Jokin meni vikaan, sillä paistamisen jälkeen raidat eivät juuri erottuneet, kuten alkuperäisessä reseptissä.
Suklaakakun tein miehen työpalaveriin.
Alakuva palaverin jälkeen.
Palaveriin osallistui kaksi miestä eli ilmeisesti hyvää oli :)
Syksyyn olemme jo sen verran siirtyneet, että aloitimme lisävitamiinien syömisen.
Uskon noiden flunssilta suojaavaan tehoon.
Noin syys-maaliskuussa noita lapset syövät eivätkä yleensä flunssia sairasta.
Auringonkukat pihassa kasvavat jo aika hyvin.
Eivät tosin ihan talonkorkuisina, kuten tästä kuvakulmasta voisi päätellä.
Yhtenä iltana ajattelimme käydä keräämässä auringonkukkia maljakoihin naapurikaupungin maisemapellolta.
Niissä siis kasvatetaan kukkia ihan kerättäväksi.
Mutta vaikka tiesimme kahdenkin pellon nimen ja kaupunginosat, emme peltoja löytäneet.
Netissä ei ollut katuosoitteita noihin, niin ei ollut mitä navigaattoriin laittaa.
Ajelimme aika pitkään katuja, joilla on peltojen kanssa samantyyliset nimet ja välillä googlasimme netistä, mutta emme löytäneet.
Mitäs muuta?
Lasten harrastukset ovat alkaneet, vieraita kävi ja mies reissasi.
Lasten kanssa tänään pidettiin elokuvailta.
Katsoimme alakuvan dvd:n ja olikin ihan todella hyvä elokuva.
Takakannen teksti: Valmentaja Grant Taylor ei ole koko kuuden vuoden pestinsä aikana johdattanut koulun Shiloh Eagles-jalkapallojoukkuetta voitokkaaseen kauteen. Ylivoimaisten ammatillisten ja henkilökohtaisten kriisien iskiessä Taylor on lähempänä luovuttamista kuin koskaan ennen. Vasta kun odottamaton vieras haastaa hänet luottamaan uskon voimaan, Taylor saa puhtia selviytymiseen."
Nyt odottelen vielä miestä kotiin reissusta, pitäisi olla pian kotona.
Ehtiikin olla sitten kotosalla 1.5vrk ennen seuraavaa lähtöään.
Ihanaa viikonloppua Sinulle :)

maanantai 19. elokuuta 2013

Tusina vuotta


Tuossa selailin 12 vuoden takaisia valokuvia neidin albumista...
Tässä vanhemman isoveljensä sylissä noin vuorokauden ikäisenä.
Miten nopeasti se aika taas menikään tähän.
Muistan lääkärin kotiinlähtötarkastuksessa sanoneen, 
että kahden isoveljen pikkusiskoista tulee yleensä vahvatahtoisia.
Ei kovin väärässä ollutkaan ;)
Neitimme on lyhyesti sanoen eläinrakas heppatyttö, joka tietää tarkalleen mitä tahtoo :)
Esimerkiksi kakuista hän sai itse päättää.

Ensimmäinen kakku oli kinuskipäällysteinen.
Toinen kakku valkosuklaalla päällystetty.
Kolmatta en ehtinyt kuvata, mutta se oli suklaakakku.
Lempivärinsä näkyvät lahjapaketeissa.
Toivomiensa raha-lahjojen lisäksi piti tietenkin olla jotain ihan tavara-lahjojakin.
Tämä pipo jäi neitiä kovasti vaivaamaan Levillä yhdessä kaupassa.
Paluumatkalla vasta keksi, että olisi sen oikeastaan halunnut.
Onneksi ihana Kittilässä asuva ystävämme kävi sen hakemassa ja postitti syntymäpäiväksi :)
Tuo pipo oli sitten päässä sisälläkin :)
Vieraita oli koko viikonlopun, kaikki isovanhemmat ja kummit kävivät :)
Sunnuntaina illansuussa neiti halusi vielä käydä yhdessä vaatekaupassa ja löysikin tosi kivoja vaatteita syksyksi sieltä.
Tuo kun tietää, mitä tahtoo, helpottaa kovasti kyllä kaupassa valitsemista ;)
Illan oli vielä kavereiden luona, niin mukava viikonloppu hänellä :)

Tässä kuvassa esikoinen ja kuopus rentoutuvat ruutujen ääressä :)
Aamulla sitten paluu arkeen.
Raikkaan sateinen sää.
Kuopus oli niin onnellinen, kun mummi ja paappa ostivat hänellekin oman jopon :)
Ihanaa viikkoa Sinulle :)
Niin ja käyhän kuuntelemassa tuo alun laulu-linkki.

tiistai 13. elokuuta 2013

Vielä on(han?) kesää jäljellä

Arkeen palasimme ja heti on jotenkin niin syksyistä, vaikka kesää haluaisi vielä pitkittää.
Tänään näkyi jo maahan pudonneita koivunlehtiä ja siinä kohdassa kyllä näytti syksyiseltä.
(Syys?) flunssaa vastaan taistelen vaihtelevalla menestyksellä vitamiinien avulla.
Lapsillekin pitäisi ehkä jo aloittaa syys-talven-kevään vitamiinikuuri.
Etenkin kun tytöt vielä eilen polskivat kavereineen illan järvessä. Hrr.
Onneksi saunoivat välillä.
Kuistillamme näyttää vielä kesäiseltä, krassitkaan eivät vielä edes kuki. 
Toivottavasti ehtivät vielä.
Toisaalta krysanteemeille tarvittaisiin jo pian ruukkuja.
Etupihan penkkiin vaihdoin kuihtuneiden kukkien tilalle mm. esikasvatettuja auringonkukkia.
Toivon kovasti, että ehtivät kukkia ennen kylmyyttä.
Ovat suosikki-kukkiani.
Kukkia ostin kaupastakin, ruusuja.
Kauppa keskustassa myi näitä euron/nippu, niin ostin pari nippua itselleni 
ja vein yhden nipun piristys-yllätykseksi ystävänkin postilaatikkoon.
Mietin, että pienellä rahalla voisi ilahduttaa montaa, mutta toisaalta ruusunippu ihan vieraan 
postilaatikossa voisi aiheuttaa perheriitojakin ;)
Koulut alkoivat viime viikolla ja nyt meillä onkin koululaisia kolmessa koulussa.
Omat muistamisensa jokaisessa ja vanhimmalle täytyy ostaa koulukirjojakin.
Muutenkin tuntuu, että ostoslistat välttämättömistä, tarpeellisista ja toivottavista 
tavaroista ovat jokaisella pitkiä jo nyt ja vasta aloittelen vaatekaappien inventaarioita.
Kuopuksella oli läksynä pitää päiväkirjaa kesälomastaan.
Sitä sitten viimeisteli kirjoitti viimeisenä lomapäivänään.
Kiva on ollut huomata, miten esikoispoika on aloittanut uuden kouluvuoden ihan uudella tyylillä.
Eilen oli käynyt kaverinsa kanssa ostamassa Stockmannilta koulutarvikkeita, 
kun siellä on kuulemma parhaat valikoimat. 
Oli ostanut mm. monenlaisia kirjoitus- ja korostuskyniä sekä teroittimen, josta eivät kuulemma sormet luista.
Yläkoulussa kun vielä oli ihan sama minkälainen parin sentin kynänpätkä repun pohjalta sattui löytymään ;)
Läksyjäkin on lukenut ja lukujärjestystään ja kurssejaan tuossa nytkin suunnittelee.
On jo valmiit suunnitelmat mitä kirjoittaakin ja ammattihaavekin löytyi taas uusi.
Tässä vielä kesäinen kuva, jonka ystäväni lähetti.
Tuo lehmä poiki pian heiltä lähtömme jälkeen ja kuvassa "Kesäheinä"-tytär on vastasyntynyt.
Niin on äitinsä näköinen ;)
Eläimistä puheen ollen koirakin on saanut taas jatkaa koirakoulua ;)
Vanhemman tytön tekemä korkea este ylittyy melko helposti jo.
Mies lähti aamusta töihin Norjaan.
Outoa, kun on oltu niin tiiviisti yhdessä pitkään, mutta onneksi vain parin päivän reissu näin aluksi.
 Alakuvassa vielä sateenkaari, joka näkyi kun palailimme ystäviemme rakennukselta sunnuntaina :)
Voi kuinka oma koti alkoi näyttää vanhalta ja pinnat melkein retrolta ;)
Tarkkaan katsoen kuvassa muuten näkyy kaksikin sateenkaarta.
Nyt vielä lasi kuumaa vitamiinijuomaa ja sitten nukkumaan.
God natt.



perjantai 9. elokuuta 2013

Lapin kuvia osa 3

Tässä vielä viimeinen erä kuvia Leviltä.
Olimme siellä siis avioliittoleirillä,
jonka järjesti Parempi Avioliitto ry yhteistyössä mm. Parisuhteen Palikoiden kanssa.
Alla nuo palikat, joiden nimien mukaan leirin luennot oli nimetty.
Ohjelmassa oli hienosti hyödynnetty Lapin luontoa eli ohjelmasta oli tunturissa.
Lapset olivat omilla leireillään aikuisten ohjelman ajan.
Meillä nuorin oli käden taidot -leirillä, seuraava musiikkileirillä ja kolmas ohjaajana urheiluleirillä.
Esikoinen ei ollut tällä kertaa mukana.
Lastenkin leireillä hyödynnettiin paljon ympäristöä, kävivät mm. gondoli-ajelulla, poroparkissa, seikkailupuistossa, kylpylässä ja keilaamossa.
Alla tuollainen gondoli.

Nuo maisemat alkavat olla jo rakkaita, kun niihin sisältyy ihania muistoja jo kahdelta kesältä.
Kamera ei (ainakaan minun taidoillani) ikuista kaikkea minkä silmä näkee.
Tässäkin kuvassa on vain aavistus siitä, miten hienosti pilven takaa tulevat
auringonsäteet valaisivat yhden alueen laaksosta.
Nuo aidat ovat lumiesteitä, opimme paikallisilta ystäviltämme.
Karun kaunista ja pohjalainen tykkää, kun näkee kauas :)
Lapin värejä jo ennen ruskaa :)
Ruskamatkasta tuonne ja pohjoisempaankin miehen kanssa nyt haaveilemme.
Alapuolella on aivan ihana kahvila ylhäällä tunturissa.
Suosittukin se on, usein on koko sali täynnä ;)
Vieressä myös iso terassi.
Paistavat donitseja sitä mukaa kun niitä tilataan. Nam :)
Immel-järvessä tarkeni hyvin uida tänä kesänä.
Kotimatkalla yövyttyämme ihanan ystäväperheemme luona puolimatkassa
kävimme taas uimassa Pyhäsalmessa Emolahden leirintäalueella.
Kuvassa olevatkin taitavat vielä kävellä, ensimmäiset ainakin 100m oli todella matalaa ja ihana hiekkaranta.
Hyvä ranta vesijuoksuun :)
Ajelimme vaihteeksi eri reittiä. 
Torniojoki kulki vieressä ja joen toisella puolella näkyi Ruotsi.
Kävimme sitten ulkomaan-matkalla samalla kertaa eli kaupassa Haaparannassa :)
Tuttu paikka siltä ajalta kun pohjoisemmassa asuimme.
Ja takaisin kotimaahan :)
Illalla oli ihana katsella upeaa auringonlaskua kotiterassilla istuskellen <3
Nyt on lomat vietetty ja käydään taas arjen asiaan.
Onneksi on kivoja pikkureissuja ainakin miehen kanssa suunnitteilla myös syksylle.