tiistai 2. joulukuuta 2014

Toinen: joulukukkia

Tähän luukkuun kuvasin joulukukkiamme.
Joulutähden ostin jo ajoissa, sillä se kukkii aina niin pitkään.
Tämä valkoinen ehkä sopii vielä joulun jälkeenkin, punaiseen voisi kyllästyä ennenkuin se lopettaa kukintansa.
Hyasintteja meillä on aika montakin.
Niitä on kiva laittaa kauniisiin purkkeihin ja koreihin.
Kaikki hyasinttimmekin ovat nyt valkoisia.
Valkoisissa taitaa tosin olla miedoin tuoksu eli tarvinnee hankkia joku värillisempikin, että saadaan hyasintin tuoksua jouluksi.
Vein aamusta jo nuoremman pojan sekä kolme kaveriaan naapurikaupungin lukiolle.
He tutustuvat siellä aamupäivän linjalla, jolle aikovat hakea opiskelemaan.
On taas vähän sivistyneempi olo itselläkin, kun puhuivat koko automatkan koulujuttujaan ja kertasivat asioita, joita ovat tuleviin kokeisiin lukeneet,
Vähän viisaampi olen taas ainakin yhteiskuntaopin, biologian ja maantiedon asioissa :)
Eilenkin illasta sain esikoiselta luennonpoikasen valo-opista, kun ihmettelin onko satanut lunta, kun pihaamme ajaneen ystäväni auton valokiilassa maa näytti valkoiselta.
On se ihanaa elää nuorison ympäröimänä, niin ei pääse kalkkeutumaan ;)

Kaikkea hyvää päivääsi :)

Ei kommentteja: