sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Seitsemäs: leivontaa

Eilisilta menikin työpäivän jälkeen ihan vain rentoutuen.
Linnan juhlien katsomiseen aivan uuden mielenkiinnon toi se, että mukana juhlissa oli hyvä ystäväparimme, johon olemme tutustuneet avioliittotyön kautta.
Mukavaa, että he näkyivätkin ruudussa monta kertaa.
Kutsun he olivat saaneet muista ansioista, mutta ajattelin, että kyllä avioliittotyötä pitkään tehneet varmasti ansaitsisivat myös tulla kutsutuiksi.
Varmasti he ovat suomalaisten perheiden hyvinvointia lisänneet paljon.
Eilen söimme vähän juhlavammin katetun päivällisen jälkiruokana perinteisesti Suomi-suklaata ja joimme glögiä.
Tänään sitten leivoin vähän sinivalkoista.
Laitan tähän reseptinkin, jos joku haluaa kokeilla tätä herkullista suklaapiirakkaa, joka kaiken muun hyvän lisäksi on gluteeniton.
Toki tämän voi tehdä myös tavallisista vehnäjauhoista.
Ohje on Ulla Svenskin kirjasta Pipareista Pitsikakkuun, josta minulla on monia muitakin reseptejä käytössä.
Kirjassa on koottuna ihmisten suosikkireseptejä ympäri Suomen.
2 1/2dl vettä
200g voita
4rkl kaakaojauhetta
1tl suolaa
5dl gluteenitonta vaaleaa leipäjauhoa
1 1/2tl soodaa
4dl sokeria
2tl vaniljasokeria
1dl piimää tai jugurttia
2 kananmunaa

Kuorrutus:
2rkl maitoa
100g voita
1rkl kaakaojauhetta
225g tomusokeria

Keitä vesi, voi, kaakaojauhe ja suola kattilassa, jäähdytä.
Sekoita sooda leipäjauhoihin ja lisää seokseen sokereiden kanssa.
Vatkaa kananmunat piimän/jugurtin kanssa sekaisin ja lisää joukkoon.
Paista leivinpaperilla vuoratulla uunipellillä 200 asteessa noin 20 minuuttia.

Valmista kuorrutus sulattamalla voi, lisää siihen hyvin sekoittaen kaakaojauhe, maito ja tomusokeri.
Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja leikkaa paloiksi, kun kuorrutus on jähmettynyt.
Koristelin piirakan (lisää koristeet heti kuorrutteen jälkeen, ennen kuin se ehtii jähmettyä) raesokerilla. Osan raesokereista värjäsin parilla tipalla sinistä elintarvikeväriä.
 Nam :)
Hyvää toisen adventtisunnuntain jatkoa Sinulle :)


Ei kommentteja: