sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Helluntaina

Tänään helluntaina minun monivuotinen helluntaiheilani on kaukomailla,
mutta reissunsa on jo puolivälissä :)
On sunnuntai ja kun helluntaita pidetään myös kirkon syntymäpäivänä,
ajattelin vaihteeksi kirjoittaa vähän hengellisempää tekstiä...
Seurakuntamme kokoukseen tälle viikolle minua pyydettiin valmistelemaan lyhyt alustuspuhe.
Jotenkin nämä matka-asiat on tänä keväänä mietityttäneet, joten puhuin matkavakuutuksesta.
Siitä, joka meillä on elämän matkalle.
Lainaukset ovat siis Raamatusta.

1. Milloin vakuutuksemme on tullut voimaan?
(maallisissa on ehkä joku karenssiaika)
"Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. 
Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut."

2. Mitä vakuutuksemme lupaa?
"Ei hiuskarvakaan päästänne katoa."
"Et anna häntä alttiiksi hänen vihollistensa raivolle."
"Hän ei salli sinun jalkasi horjua."
"Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet."
"Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä."
"Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään, virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa."
"Hän varjelee hurskaiden sielut."
(maallinen vakuutus ei ainakaan sieluista puhu yhtään mitään.)

3. Missä tilanteessa vakuutuksemme on voimassa?
(tää on se pienellä präntätty maallisissa vakuutuspapereissa)
"Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät. Sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa."
"Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut."
"Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni."
"Sinun varjelijasi ei torku."

4. Missä päin maailmaa vakuutuksemme on voimassa?
(joissakin maallisissa pitää kai olla tietty etäisyys asuinpaikasta tms.)
"Jos minä taivaaseen nousisin niin sinä olet siellä. Jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä."
"Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin, sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun."

5. Mihin asti vakuutuksemme on voimassa?
(maallinen raukeaa ainakin jos vakuutusmaksut jäävät maksamatta)
"Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi nyt ja iankaikkisesti."
"Hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."
(Tämä kuva on netistä.)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Sari! Tuota vakuutusta on hyvä pitää mielessä, ja kerrata sen sisältöä!

t:Marja

Sari kirjoitti...

Näin juuri :)
Kiitos kommentista.