sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Helsingissä

Tänään kun ei niin kauhean keväiseltä ulkona näytä, ajattelin laittaa tänne vähän keväisempiä kuvia lauantailta.
Tosin yllättävän paljon oli lunta ja jäätä vielä Helsingissäkin, jossa mieheni kanssa koko päivän vietimme.
Lastenhoitajaksi meille tuli siskonpoikani 4.5v
...sekä vanhempani ;) 
Pitkästä aikaa olimme liikkeellä junalla.
Kätevää, kun koulutus (avioliittotyön tukipari-koulutus), johon osallistuimme, oli ihan keskustassa.
Kaupungilla kiertelyyn jäi aikaa ennen paluujunaa.
 Ohi kävelleet hevoset piti tietenkin kuvata tytärtä varten :)
Luistelurata keskustassa.
Tässä keväinen kuva kotiterassilta.
Harmi vain, että kukat eivät kestäneetkään yöpakkasta :(
Saa nähdä virkoavatko enää vaikka ovat nyt sisätiloissa...
Nuo kevään ensimmäiset orvokit vaan on niin houkuttelevia aina että liiankin aikaisin niihin sorrun.
Isoäidin neliöt yhdistyivät keväiseksi pipoksi kuopukselle.
Neliöitä syntyy koko ajan lisää, saa nähdä miksi ne yhdistyvät..
 
Tässä vielä paluu tähän aamuun.
Ei-niin-keväinen näkymä makuuhuoneen ikkunasta.
Mutta vaikka auton lasit olivat paksussa jäässä, on ihanaa että auto on taas kotona oltuaan neljä viikkoa korjaamolla.
Ihan totuimme jo autottomuuteen ;)
Onneksi meillä on loistava tukiverkosto täällä ja auto kuljettajineen löytyi aina tarvittaessa :)
Iso Kiitos tätäkin kautta :)
Joku sään ennustaja sanoi lehdessä, että kesäkuun alussa on lyhyt kesä ja pidempi sitten syyskuussa.
Sitä odotellessa siis  :)
Mukavaa viikkoa Sinulle :)

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Aivan ihania ovat nuo sun kuvat!! <3 Niin keväisen aurinkoista!!
On se hyvä, kun lapsilla on ollut hyvä hoitaja!! ;) Kyllä heidän kelpaa!! Ja ihan varmasti mieleistä seuraa.
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa teille!! <3

Sari kirjoitti...

Kiitos ja kiitos samoin teille :)
Niinpä, ihana kun on lapsille mieluisia hoitajia joiden kanssa voimme heidät huoletta jättää.