Naamiot

Tämä on vielä vähän jatkoa tuolle avioliittotyö-aiheelle...

 

 

Älä usko mitä sanon

 

 

Ystäväni, älä anna minun hämätä itseäsi.

Älä erehdy luulemaan kasvojani aidoiksi sillä kannan tuhansia naamareita, joista en uskalla luopua vaikka yksikään niistä ei ole omani. Teeskentely on taidetta, josta on tullut toinen luontoni. Mutta näethän lävitseni. Jumalan tähden - näe lävitseni. Annan helposti vaikutelman itsevarmuudesta, tasapainosta, niin itseni kuin maailman kanssa, elämän aurinkoisuudesta.

Saatan sanoa, että itseluottamus on nimeni ja itsevarmuus peilini, että purjehdin tyynillä vesillä, ruori vakaasti käsissäni, etten tarvitse ketään. Mutta älä usko minua - ethän? Pinnaltani saatan näyttää tyyneltä, mutta se on vain naamion harhaa. Pinnan alla ei olekaan mielenrauhaa, vaan mielen kaaos. Todellinen minäni, sekasortoinen, pelokas ja yksinäinen.

 

Mutta tämän minän piilotan. En halua kenenkään tietävän sitä. Kauhistun ajatellessani heikkouttani ja pelkään paljastuvani. Sen tähden luon epätoivon vimmalla naamion, jonka taakse piiloudun teennäisen ja huolettoman ulkosivun, joka auttaa minua teeskentelemään ja varjelee minua katseelta joka tietää. Mutta sellainen katse on juuri pelastukseni. Ainoa pelastukseni - tiedän sen. Pelastava katse, jos se vain on ymmärtäväinen ja rakastava voi yksin vakuuttaa minulle sen, josta en omin voimineni voi vakuuttua: että olen jonkin arvoinen.

 

Mutta tätä en voi sinulle kertoa. En uskalla. Pelkään. Pelkään, että katseesi ei ole ymmärtäväinen, eikä rakastava. Pelkään, että halveksit minua, naurat minulle ja naurusi tappaisi minut. Pelkään, että pohjimmiltani en ole mitään, en ole minkään arvoinen. Ja hylkäät minut, jos näet sen. Niinpä pelaan peliäni, epätoivoista peliäni.

Ulkonaisesti olen turvassa julkisivuni takana. Mutta sisäisesti olen vapiseva lapsi. Ja niin alkaa tämä naamioiden juhlakulkue elämäni kuoren tyhjällä pinnalla. Joutavia juttelen sinulle, pinnallisen puheen suostuttelevin sävyin. Kerron sitä, millä on vähiten merkitystä, enkä mitään mikä on todella tärkeää. Miten itkenkään sisimpääni. Älä anna pakonomaisen puheeni hämätä itseäsi vaan yritä kuunnella tarkasti mitä haluaisin kyetä sanomaan, mitä minun pitäisi elämäni tähden sanoa, mutta en voi. En pidä tästä piiloleikistä. En todellakaan. Inhoan tätä pelaamaani peliä, valheellista peliä.

 

Haluaisin vilpittömästi olla aito ja luonnollinen, oma todellinen itseni. Mutta sinun on autettava minua siinä. Sinun on ojennettava kätesi vaikka sitä minä näytän vähiten haluavan. Ainoastaan sinä voit pyyhkiä silmistäni tämän tyhjän, kuolemaa enteilevän tuijotuksen. Ainoastaan sinä voit herättää minut eloon. Joka kerta kun olet ystävällinen, lempeä ja rohkaiseva. Joka kerta kun yrität ymmärtää, koska todella välität, sydämeni saa siivet. Hyvin pienet siivet, mutta siivet joka tapauksessa. Herkkyydelläsi ja osanotollasi, ymmärryksesi voimalla voit puhaltaa elämän liekin minuun.

 

Tahdon sinun tietävän tämän. Tahdon sinun tietävän kuinka tärkeä minulle olet. Kuinka oleellisesti voit auttaa sen henkilön luomisessa, joka minä olen. Jos vain tahdot. Haluathan, sillä sinä yksin voit murtaa sen muurin, jonka takana vapisen. Sinä yksin voit poistaa naamioni. Sinä yksin voit vapauttaa minut paniikin ja epätoivon varjomaailmasta, yksinäisyyteni eristyssellistä.

 

Ethän kulje ohitseni. Jumalan tähden - älä kulje ohitseni. Pysähtyminen ei ole sinulle helppoa. Mitä lähemmäksi minua tulet, sen sokeammin lyön takaisin. Sillä vankka vakaumus omasta arvottomuudesta tekee muurit paksuiksi. Taistelen juuri sitä vastaan, jonka eniten haluaisin puolelleni voittaa

Mutta minulle on kerrottu, että rakkaus on voimakkaampi kuin kaikki maailman muurit. Ja tähän perustuu toivoni. Yritäthän murtaa muurini lujin, mutta samalla hellin käsin. Sillä ymmärräthän - haavoittuvainen olen lapsen lailla. Saatat ihmetellä kuka minä oikein olen. Olen ihminen jonka tunnet oikein hyvin, sillä olen jokainen mies ja jokainen nainen jonka tielläsi kohtaat.

 

Sharon Miller / suomentanut Hannele Pöysä

 

 

 

Tätä runoa käytettiin Hartolassa yhdessä luennossa kuvaamaan avioliittotyön pariskuntia eli ihan ketä tahansa ihmistä. Ehkä yksi tuon työn tavoite on näiden naamioiden jonkinlainen riisuminen, etteivät ne ainakaan aviosuhteessa enää vaikuttaisi.