perjantai 19. joulukuuta 2014

Yhdeksästoista: piparkakkutalkoot

Kuopuksella oli perinteiset piparkakkutalkoissa tänään.
Taisi olla viides kerta jo, ensimmäisellä kerralla mukana olivat tytöt esikoulusta ja nyt porukka on lisääntynyt muutamalla, kun koko luokan tytöt kutsutaan.
Tytöt tuovat mukanaan taikinat ja kaulimet ja me hankimme sitten muut tarvikkeet ja keksimme idean.
Vanhempi neiti leipoi ideasta, ripustettavasta piparkakkutaloseinästä, mallikappaleita:
Kun mallit oli katsottu, neidit alkoivat hommiin.
Jouluradiota koitin soittaa, mutta eipä se kuulunut yhdeksän neidin iloisen puheensorinan takaa :)

 Ikkunoita monenmoisia.
Pipareiden paistumista odotellessa oli ohjelmassa mm. pianomusiikkia.
Koristelukin on tarkkaa puuhaa.
Mukava seurata, miten tytöt ovat vuosi vuodelta yhä taitavampia.
Tässä vielä muutama valmis taideteos, ennenkuin ne pakattiin sellofaaniin kotiinvietäviksi.
 Tässä esimerkki siitä, miten vähän pellille nostaessa venähtäneestäkin saa mielikuvituksella upean:
kummitustalo.
Aika kiirettä piti neuvoessa, siirrellessä, paistaessa jne. eli kuvaaminen oli hieman haastavaa.

Kinuskissan versioita voit käydä ihailemassa täällä.

Mukavaa illan jatkoa Sinulle :)

Ei kommentteja: