tiistai 2. syyskuuta 2014

Syyskuussa

Niin se vaan kääntyi taas sivu kalenterissa kun alkoi syyskuu.
Syksy on kyllä yksi parhaita vuodenaikoja lähinnä väriensä vuoksi.
Silloin saa parhaat luontokuvat ja kotiinkin on kiva tuoda värejä, sellaisia lämpimiä.
Mietin ostanko lainkaan krysanteemia tänä vuonna, kun nuo kesäkukat vielä kukkivat niin, etten malta laittaa niitä vielä pois.
Kuitenkin päädyin yhden krysanteemin kuistille ostamaan.
Kyllä se jotenkin niin kuuluu syksyyn :)
 Kutomiskausikin alkoi tuossa ja nyt on melkein kolme paria lapasia tehtynä.
Ihania uusia syysvärejä on langoissakin :)
 Teen nyt tuollaisia paksumpia rasoja eli kahdella langalla.
Toisena värinä vaalea harmaa ja toisena jokin pastelliväri.
Kutsun noita syreeni-rasoiksi, kun etenkin nuo lilat tuovat mieleen syreeninkukat.
Nämä päätyvät joulunlapsi-paketteihin eli lämmittämään lasten kätösiä Moldovan tai Romanian köyhissä kylissä. Teemme tänäkin vuonna neljä pakettia ja kudon jokaiseen lapasten lisäksi sukat ja pipon.
Olen ostanut jo valmiiksi joitain koulutarvikkeita paketteihin vuoden mittaan ja ostan lisää sitä mukaa kun kohdalle sopivia sattuu.
Keräyksen sivut ohjeineen löytyvät täältä.
Haastankin jo Sinut mukaan ainakin yhdellä paketilla tai vaikkapa yhtä monella kuin sinulla on lapsia :)
Tuolta sivuilta löytyy ohjeet ja keräyspaikkojakin on taas kattavasti ympäri maan.
Me teemme tänä vuonna paketit ikäryhmään 10-14v, koska omat lapsemme ovat kaikki jo tuossa iässä tai ylikin. Teemme kaksi tytölle ja kaksi pojalle.
Kuten olen sanonut, meillä tykätään myös leipoa ja juhlia milloin mitäkin.
Tässä välissä on juhlittu taas yhdet nimipäivätkin, mutta lapset keksivät mielellään kaikenlaisia juhlan aiheita. 
Yhtenä iltana kuopus sai leivonta-inspiraation.
Niinpä hän leipoi kakun ja juhlan aiheena oli kuulemma meidän kaikkien syntymättömyys-päivä.
Katto Kassinen tuon muistaakseni keksi, että ellei ole syntymäpäivä, voi juhlia syntymättömyyspäivää :)
Viime viikonlopuksi kuopus sai parhaan ystävänsä yökylään ja taas tarvittiin kakku.
Neitoset juhlistivat sitä, kun tulee kuluneeksi kokonaiset seitsemän vuotta siitä kun he tapasivat päiväkodissa ensimmäistä kertaa.
Tuosta asti he ovat olleet parhaita ystävyksiä.
Kakussa siis seitsemän kynttilää :)
Kakkua he leikkasivat tietenkin yhdessä :) 
Täällä kaikki lapset potevat jonkinasteista flunssaa.
Tytöt joutuivat jäämään pois koulustakin parantelemaan itseään.
Kävin ostamassa ison purkillisen uusia vitamiini-tabletteja, niin eivätköhän tauditkin tuosta lähde, kun lisäksi pysytellään lämpiminä ja lepäillään tarpeeksi.

Hyviä syyskuun ensipäiviä Sinulle :)

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Ihania juhlan aiheita!! <3 Mutta niinhän se on, että arjen keskeltä löytää paljonkin aihetta juhlaan. Kunpa mä itsekin huomaisin sellaisia asioita. Kuinka paljon enemmän saisi arjestakin irti. Täytyypä ruveta oikein yrittämään tuota asiaa ja huomaamaan arjen ilot. <3
Ihanan värisiä lankoja!! <3 Mun tarttis opetella tuo tumppujen kutominen kunnolla, mutta liian herkästi sitä vaan tarttuu villasukkiin... Olis niin paljon lämpöisemmät nuo oma tekemät Joulun Lapsi paketteihin. Me yritetään kans tänä vuonna tehdä 4 pakettia sinne. Ihanaa, kun voi ilahduttaa pieniä ja suurempia lapsia lahjoilla ja rukoilla heidän puolesta!! <3

Sari kirjoitti...

Siinäpä kiva uusi projekti, kun alat etsimään pieniä juhlan aiheita arjesta :)
Mulla nyt viidet lapaset tehtyinä peukkuja vaille valmiiksi. Sitten pitää muistutella mieleen taas se sukan tekeminen.. Yhdet lapaset voisin antaa sulle laitettavaksi vaikka joulun lapsi -pakettiin, kun tuli vähän liian pienet meidän paketteihin. Sopivat teidän neidin kokoiselle varmaankin. Voin tuon lapas-ohjeen kyllä neuvoa joku kerta, on tosi helppo perusohje.
Kiva pipo-ohjekin pitäisi taas katsella sitten sukkien jälkeen.