perjantai 22. elokuuta 2014

Syksyn värinen viikko

Niinpä se meni taas viikko nopeasti.
Perjantai-illassa ollaan ja päällimmäisenä ilo siitä, että huomenna ei tarvitse laittaa kelloa soimaan ja tänään ei tarvitsee enää lähteä minnekään.
Aika paljon kulkemisia ja kuljettamisia onkin viikkoon mahtunut.
Ja aika paljon muutakin.
Aika paljon sadettakin.
Myös rakeina.
Yhdet nimipäivätkin juhlimme ja aika harvinaista, että kakku oli leipomosta.
Päivänsankarin suosikkikakku on käpykäkakku, enkä nyt itse ehtinyt alkaa sellaista yrittämään värkätä.
 Juhlista saankin hyvän aasinsillan elokuvailtaamme.
Pitkästä aikaa pidimme sellaisen ja katsoimme lasten kanssa alla olevan dvd:n.
Suosittelen!
Elokuvan ikäraja on 7 ja elokuvassa on pari raakaakin kohtausta, 
mutta se puhuttelee silti varmasti lapsia, nuoria ja aikuisia.
Tapahtumat sijoittuvat Royal Family -yhdistyksen järjestämälle leirille.
Tuo yhdistys järjestää leirejä huono-osaisille esim. huostaanotetuille lapsille.
Ohjaajat koittavat saada lapset ymmärtämään, että he ovat arvokkaita, mutta kyllä lapset taitavat opettaa ohjaajilleen vähintään yhtä paljon.
Elokuvan lopussa yksi tuollaisilla leireillä ohjaajana ollut sanoi kerran ihmetelleensä, kun leirillä oli lapsi, jonka syntymäpäiviä ei oltu koskaan vietetty. 
Toinen ohjaaja oli kysynyt leiriläisiltä onko paikalla muitakin lapsia, joiden syntymäpäivää ei oltu juhlittu. 
Kaikki lapset olivat nostaneet kätensä.
 Oman poikamme vein tänään toisenlaiselle, mutta varmasti yhtä hauskalle leirille.
200 nuorta kokoontuvat kesänlopettajais-leirille, mukana paljon väkeä samalta riparilta.
Tunnelma oli jo hieno ja jotenkin juuri nuorten näköinen, vaikka pari aikuistakin paikalla näin.
Nuoret koristelivat tiloja musiikin soidessa ja jälleennäkemisen ilo oli suuri, kun eihän tuo ripariporukka olekaan tavannut kuin...
 ...parin viikon välein rippileiristä saakka :)
 Kotimatkalla napsin vähän kuvia kun oli jo uusia syysvärejä nähtävillä :)
  Nyt tää vaihtaa tietokoneen kirjaan ja sytyttää toisenkin kynttilän palamaan.
Vähän jo mietin josko aloittaisi sukkakutimenkin pitkästä aikaa, kun on uusia lankojakin hankittuna.
Hyvää viikonloppua Sinulle :)

Ei kommentteja: