perjantai 27. marraskuuta 2015

Marraskuisena perjantaina

Kylläpä oli mukavaa, kun maa oli vähän aikaa valkoinen.
Kuviakin tuli taas otettua ulkona.
Erityisen hienoja kuvia otti taas vanhempi tytär järjestelmäkamerallaan.
Yksi ottamistaan kuvista päätyi muokattavaksi tämän vuoden joulukortiksemmekin.
Lapset eivät enää halua joulukorteissa poseerata, mutta onneksi eläimiä on taas yksi enemmän kuin viime jouluna, niin niistä saa söpöjä kortteja.
Jännityksellä vielä odotan näyttävätkö kortit samalta painosta tullessaan kuin lähtiessään :)
Nämä kuvat tosin ovat nyt vaan minun ottamiani, kun en ole saanut laitettua muita vielä tuonne kansioon, mistä tänne kuvat poimin.
Nopeastipa menivät taasen arkivapaat lasten kanssa.
Aamuisin oli ihan mukava kun sai viedä heitä ja kavereitaankin autolla kouluun kun satoi vettä.
Sitten talon rauhoituttua sai vielä kääriytyä huopaan ja ottaa pienet torkut.
Ihana oli tavata ystäviäkin oikein ajan kanssa ja kotia on jo vähän koristeltu jouluun.
Iltaisin ollaan pelattu pitkästä aikaa Pictionarya sen mitä lasten harrastuskuljetuksilta ja muilta hommilta ehdimme. Lapset ovat kyllä aika ylivoimaisia minuun nähden noissa piirtämishommissa :)
 Kuopuksen tanssikoulullakin oli avointen ovien päivä ja olipa mukava olla katsomassa tuntiaan.
Kyllä niin hienosti muistavat ulkoa pitkät liikesarjat, joiden nimetkin ovat ranskan kieltä.
Monen vuoden harrastuksen tuloksen kyllä näkee kun edistystä on taas tullut.
Tuo viimeinen kuva onkin sitten ihan muualta.
Miehen vei työ tällä kertaa Brysseliin ja tuo on kuvista, joita hän lähetti.
Jännitti kyllä kovasti on siellä oli juuri nostettu terroriuhka korkeimmalle tasolle ennen lähtöään.
Näihin pariin kymmeneen matkustusvuoteensa on kyllä mahtunut monenlaista.
On jännitetty vuorokausi tuhkapilven aikana kun mies odotti New Yorkissa koneeseen pääsyä.
On ollut koneiden myöhästymisiä, lentolakkoja ja tavaroiden katoamista.
Lisäksi tuo tämän syksyinen sairastuminen Englannissa.
Onneksi suojelus on aina ollut mukanaan eikä pahempaa ole sattunut. 

Mukavaa viikonloppua Sinulle.
Minulla se kuluu paljolti töiden merkeissä, mutta mukavaa on sielläkin.


Ei kommentteja: