keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ensimmäinen adventti

Ensimmäisen adventin viikkoa elellään.
Vähitellen joulua kohti kuljetaan sitä odottaen.
Adventtikynttiläasetelmamme on tänä vuonna tällainen.
Neljä kynttilää, villalankaa, metalliset numerot sekä kummitädin maalaamat enkelit ja pari sydänkoristetta. 
Joulukiireitä tasapainottaa kovasti se, että miehellä ei ole enää tänä vuonna työreissuja :)
Melkein hän onkin jo joululomalla ja nytkin kuljettamassa tyttöämme harrastuksessa niin minä ehdin käydä netissä.
Hän on myös kuljettanut minua välillä töissä ja ennen iltavuorojani olemme käyneet yhdessä syömässä.
Näin pitkä yhdessäolo on sen verran harvinaista meille, että nyt nautimme siitä.
 Eilen kävimme vanhemman tytön ja kaverinsa kanssa vähän shoppailureissulla.
Tavoitteena oli löytää uusi koululaukku ja se löytyikin.
Lisäksi neiti ihastui kovasti pariin muuhun juttuun ja ostin ne joululahjoiksi, kun hän lupasi unohtaa ne vielä jouluun saakka ;)
Toisellekin tyttärelle löysimme pari joululahjaa ja lisäksi neiti ja kaverinsa ostivat toisilleen joululahjat, jotka ainakin ovat mieleisiä ;)
Itsekin sitä nuortuu kun kulkee teinien kanssa kaupoissa, tuoksuttelee hajuvesiä ja vertailee huulikiiltoja.
Kuuden päivän työputken jälkeen huomenna on vapaapäivä ja sillekin kivaa ohjelmaa :)
Tavoitteena huomiselle myös laitella lisää joulukoristeita ja tarkastaa lasten lahjatoivelistat.
Mukavaa adventin aikaa Sinulle :)

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Ihanaa, kun oot löytänyt joululahjoja!! <3 Isoille lapsille kun tuntuu niin hankalaa löytää yhtään mitään. :( Kun ei ole toiveita, eikä tarvita mitään... Onneksi sentään jotain on saanut heillekin hankittua.
Mun blogissa on sulle haaste, jos haluat käydä hakemassa. :)
Ihanaa loppuviikkoa teille!!! <3

Sari kirjoitti...

Kiitos samoin teille!
Juu lahjojen hankinta on aika haastavaa heille, jotka eivät tarvitse mitään.
Käynkin nyt katsomassa tuon haasteen :)