Koiran kanssa heräilimme jo.
Muun väen nukkuessa istuimme tuossa jo pitkään joulukuusta ihailemassa.
Tänä vuonna aattopäivänä otetuissa kuusikuvissa on erityinen valo.
Jouluhan on myös valon juhla. Valon, joka tulee pimeän syksyn jälkeen.
Näin lumettomana aikana ihan erityisesti pimeyden keskelle.
Ihan kuin Jeesus tuli valoksi maailman pimeyteen.
Joulukuusessa nuo kynttilät puhuvatkin juuri valosta.
Tuo valo ja kauneus ei ainakaan minun kamerallani ihan välity sellaisenaan kuviin saakka.
Tänä vuonna meillä on kuusessa valkoisia ja kullanvärisiä koristeita.
Kultaa arvokkaan juhlan kunniaksi ja valkoista puhtauden väriä.
Kaksi punaista sydäntä kertomassa rakkauden juhlasta
Kuusen vihreys kertoo siitä, miten kaiken mustan ja kuolleen keskellä on jotain, mikä kasvaa uutena ja ikuisesti vihreänä.
Kynttilöiden valossa nuo koristeet ovat niin kauniita.
Jääpuikkojakin meillä on kuusessa.
Lasi kauniina mutta herkästi särkyvänä voisi kuvata elämän arvokasta lahjaa.
Itse virkatut kuusen koristeet tuovat kontrastia kylmälle ja kovalle lasille.
Rusetit ostimme aikoinaan miehen kanssa Lontoon reissulta.
On meidän kuusessa myös karkkikeppejä, tosin niitä näyttäisi olevan taas vähän vähemmän ;)
Ja enkeleitä, niitä on kullanvärisinä ja lasisina liitelemässä kuusen oksilla.
Aamulla luin kirjaa, joka sai miettimään niin, että joulu ei olekaan juhla, joka tulee kerran vuodessa.
Joka pitää silloin järjestää, ehtiä, stressata, ostaa ja valmistaa.
Sitten uupuneena todeta, että onneksi joulu on vain kerran vuodessa.
Ei, joulu ei taida ollakaan kerran vuodessa.
Joulu tuli maailmaan ensimmäisenä jouluna kun Jeesus syntyi ihmisvauvaksi.
Siitä asti meillä on ollut joulu.
Valoa, puhtautta, lahjoja ja kimallusta ihan jokaiselle päivälle.
Tuossa kirjassa sanottiin myös, että joulun voi vain löytää.
Joulu jääköön meille olemaan ihan koko vuodeksi.
Valoksi ja siunaukseksi ihan joka päivälle.
(Ann Voskampin kirja Lahjoista suurin)
