perjantai 21. elokuuta 2015

Kesä-arkea

Melkein kuukausi edellisestä postauksesta...
Jospa nyt muutama rivi tännekin.
Arki on alkanut ja lomat pidetty.
Kesä tosin jatkuu ja koitamme kaiken vapaa-ajan nauttia vielä kesästä.
Aikaa netissä olemiseen ei paljon jää.
Usein löytyy jotain mielekkäämpää tekemistä.
Yksi juttu, joka vie minun ja vanhemman tyttärenkin vapaa-aikaa on tässä:
 Ensimmäisen aikuisten värityskirjan kun hankin, niin tuntui, ettei aika eikä oikein mielenkiinto riitäkään värittämiseen. Neiti innostui tuosta jutusta enemmän.
 Vähitellen aloin aina vähän värittää,
 vaikka perhosen kerrallaan, esimerkiksi töistä tultua ennen ruuanlaittoa tms. hetkessä.
Ja nyt taidan olla jo ihan koukussa, kun piti ostaa toinenkin värityskirja sekä värikynät, joissa on enemmän värejä.
Netistäkin on kuvia etsitty ja tulosteltu hakusanalla coloring adults.
Kirjat ja kynät ovat olohuoneessa valmiina pieniä hetkiään odottamassa.
 Nuo uudet värikynät ovatkin kyllä ihan eri luokkaa kuin aiemmat.
En ollut tullut aiemmin ajtelleeksikaan, että puuväreissäkin voi olla noin isoja eroja.
Aiemmista terät katkeilivat ja värikin tarttuu paperiin uusilla paljon paremmin.
Syntymä- ja nimipäiviä on vietetty myös :)
Meillä kun elokuussa on jokaisella lapsella jompi kumpi.
Neidin juhlissa oli vadelmakakkua, johon hän teki itse koristeet valkosuklaasta.
 Ensimmäiset nimipäivät sattuivat kiireiselle päivälle, joten kakkuna oli Lidlin pakaste-mutakakku kermavaahtokuorrutuksella ja nonparelleilla.
Todella hyvä pikakakku :)
 Tytärten kanssa ollaan nyt kesän tultua otettu tavaksi iltauinti.
Eihän tuo vesi lämmintä ole, mutta tuo ranta on niin mukava ja lyhyt uintireissu illasta rentouttaa sopivasti ja saa jonkinlaisen lomatunteen aikaan.
Tuolla rannalla ei ole iltaisin juurikaan muita näkynyt.
Uimisen jälkeen autossa lämmitys isolle ja joskus on tultu vielä Hesen autokaistan kautta kotiin pirtelöiden kanssa.
Sitten villasukat jalkaan ja nukkumaan :)
Tämä kuva ei ole kotimaan rannoilta, vaan miehen ottama Omanista Intian Valtameren rannalta.
Nyt mies on jo paluumatkalla toiselta reissultaan, Kaliforniasta.
 Mustikassa kävin vapaapäivänäni koiran kanssa.
 Mustikoiden lisäksi (tarpeeksi kolmeen piirakkaan) löytyi ämpärin täydeltä kanervia.
Kuistin kukat olivat jo huonossa kunnossa.
Tässä ennen-kuva,...
 ...ja tässä jälkeen-kuva.
 Osa kukista on nyt vasta innostunut lämmön myötä kunnolla kukkimaan.
Alkava viikonloppu on taas sellainen, että pitää ihan laskea taas montako täällä missäkin vaiheessa on.
Vanhimmalla on kaksi kaveria kylässä, joista ainakin toineen jää ilmeisesti kahdeksikin yöksi.
Huomenna tulee ainakin yksi lisää.
Toisen pojan kavereineen vein viikonlopuksi srk:n tapahtumaan.
Nuorimmalle tulee todennäköisesti huomenna bestiksensä yökylään.
Itse olen viikonlopun paljolti töissä.
Yksi iso arkea helpottava asia meillä on tuo esikoisen ajokortti.
Nytkin hän on hakemassa kuopusta kaverinsa synttäreiltä eikä minun tarvinnut lähteä.
Samalla käy kauppa-asioillakin.
Mutta nyt alamme tehdä lähtöä iltauinnille :)
Usein noilla reissuilla olemme saaneet hienoja auringonlasku-kuviakin.
Kaikki hyvin siis.
Koulu- ja työpäivät täyttävät arkea ja lisäksi on kaikenlaista lapsiperheen touhua.
Ja noita kivoja vapaahetkiäkin sopivasti.
Mukavia päiviä Sinullekin :)

Ei kommentteja: