keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Joulun lapsille Lomaniaan

Meillä on viime vuosina joulun alla muistettu myös Lomanian lapsia :)
En malttanut olla kirjoittamatta noin, radiossa pyörivässä mainoksessa Emmi 2v mainostaa Joulun lapsi -keräystä juuri "Lomanian lapsille" ;)

Ja tämä keräys onkin ihana paitsi Romanialais-lapsille, niin myös omillemme.
Lapset oppivat ottamaan huomioon vähempiosaisia lapsia ja näkevät, miten ihan konkreettisesti voivat auttaa.
Meillä lapset ovat osallistuneet ideoimalla tuotteita paketteihin, 
suunnittelemalla värit paketteihin kutomiini pipoihin, tumppuihin ja sukkiin sekä tekemällä itse joulukortit.
Lapset ovat kovasti vaikuttuneita siitä, että heidän lähettämänsä paketti saattaa olla tuon lapsen ainoa joululahja ja ehkä jopa ensimmäinen.
Tässä kuopus pakkaa pakettia "joulun lapselleen".
Tässä taas vanhempi neiti tarkastaa, mitä paketissaan jo on ja mitä vielä piti hankkia.
Nämä on hankittu ajatuksella samanikäiselle tytölle Romaniassa.
Leluna pieni hevonen sekä koulutarvikkeissa hevoskuvia :)
Nuorempi poika vielä eilen varmisti, että kaikki tarvittava on laatikossa, joka päätyy ikäiselleen pojalle 
ja että laatikko mahtuu myös kiinni.
Esikoinen on jo ylittänyt iän, jonka ikäisille paketteja kerätään.
Hän halusi muistaa ihan pientä tyttöä Romaniassa.
Tässä kuopus tarkastamassa tuota pakettia.
Kuopuksen kanssa olimme yhtenä iltana seurakunnan Joulun lapsi -pakkaustalkoissa.
Ilta tuotti kokonaiset 50 pakettia lisää Romaniaan lähetettäväksi :)
Koulussa kuopuksen opettaja oli tästä keräyksestä maininnut ja neiti oli saanut kertoa koko luokalle, että mikä se sellainen Joulun lapsi -keräys oikein on.
Ehkäpä ensi vuonna luokkakin kerää yhdessä muutaman laatikon, kuten monet luokat jo tekevät.

Keräykseen ehdit Sinäkin vielä mukaan!
Keräyspisteet ovat auki vielä tämän viikon ja rahalahjoituksia voi tietenkin tehdä koska vain.
Lisätietoja löytyy:

Loppuun vielä linkkinä äijämäisen hienoa joulun tunnelmaa.
Tulkoon joulu :)






Ei kommentteja: