tiistai 12. tammikuuta 2016

Tammikuuta

Joulun jälkeen tuli tänäkin vuonna se tunne, että nyt haluan kaikesta punaisesta eroon.
Yhtä voimakas tunne kuin se marraskuinen, kun alkaa haluta kotiin kaikkea punaista.
Punaisen tilalle on tullut vaaleita värejä, mieluisimpana valkoinen.
Se jotenkin saa puhdistaa kaiken puhtaaksi ja joulunkin jo pois. 

Kaappejakin olen jo vähän siivoillut.
En tee oikein minkäänlaisia joulusiivouksia, mutta tammikuussa useinkin aloitan vähän kerrallaan oikein suursiivouksen.
Silloin on paremmin aikaa kuin joulun alla ja tuntuu hyvältä saada kaikki turha pois.
Parasta valkoista tähän aikaan vuodesta on odotettu lumi.
Näin kaunis näkymä aukeaa heti kotioveltamme.
Kuin taulu ikään.
 Kynttilöitä on mukava polttaa nyt myös ulkona.
Siellä saa poltettua kaikki kertyneet tuoksukynttilätkin, 
joita en migreenin vuoksi voi sisällä polttaa. 
 Kuviakin on kiva taas ottaa ulkona valoisassa pimeän ajan jälkeen.
 Etenkin niillä kylmillä pakkasilla oli niin kaunista.
Sormet vain meinasivat jäätyä kuvatessa heti kun otti lapaset pois
 Tässä nyt kuitenkin muutama talvinen kuva.
Pohjanmaalle teimme reissun.
Osa porukasta jäi Etelä- pohjanmaalle, mutta nuoremman pojan kanssa kävimme myös Pohjois-Pohjanmaalla hänen kummiensa luona.
Ihana oli taas olla maaseudun rauhassa ihanien ystävien luona, 
vaikka ehdimmekin olla vain lyhyen ajan. 
 Sitten Etelä-Suomeen, jossa vietimme miehen kanssa viikonlopun avioliittotyön vuoden suunnitteluviikonlopussa.
Nämä kuvat ovat Halosenniemestä, jossa kävimme ennen kotimatkaa.
Olipa mukava kokoontua isolla avioliittotyöporukalla, melkein kuin toisella perheellä.
Kuulimme erinomaisia luentoja ja suunnittelimme tulevaa.
Luentoja kuunnellessa sekä automatkoilla valmistuivat kahdet lapasetkin.
Ei siis mitenkään turha reissu :)
Tulevalle kesälle saimme hyvin mielenkiintoisen kutsun, avioliittotyön merkeissä siis. 
Saa nähdä mitä tuosta seuraa, mietintäasteella ollaan mutta vähän jo innostuneina.
 Nyt taas kutimen kanssa takkatulen ääreen.
Ostin miehelle talvitakin synttärilahjaksi ja nyt alan kutomaan siihen sopivaa kaulahuivia.
Sukkia onkin jo kuukauden sisällä syntynyt kuusi paria ja lapsiakin aika monta, eli vaihtelu virkistää.
Nautihan lumisista päivistä :)

Ei kommentteja: