lauantai 23. toukokuuta 2015

Toukokuun touhuja

On kyllä taas sellainen viikko takana, että tietää elävänsä toukokuuta.
Ja olevansa neljän aktiivisen lapsen äiti ja matkatyöläisen vaimo.
Tähän kun lisätään vielä pari iltavuoroa töissä ja auton hajoaminen niin huh huh.
Mutta kaikesta on selvitty ja osittain nautittukin.
Kamera ei oikein pysynyt vauhdissa mukana, joten kuvituksena on kukkia :)
Eilen otin vähän "omaa aikaa" vietyäni pojan mini golf -iltaan naapurikaupunkiin ja ajoin vaihteeksi kolmanteen kaupunkiin.
Ostin lahjan neidin kaverille täksi päiväksi ja kävin taimitarhalla.
Tällä kertaa mukaan lähti lisää punaisia markettoja ja paketillinen valkoisia kiviä.
Näyttävät minusta kivalta tuossa kuistin ruukussa.
Vähän kuin japanilainen puutarha ruukkuversiona :)
 
 Yhtenä iltana olimme nuoremman pojan luokan kanssa muistelemassa heidän leirikouluaan.
Televisiossa pyöri nonstoppina Barcelonan valokuvia ja oppilaat sekä mukana olleet opettajat kertoilivat reissusta.
Luokanvalvoja, joka ei tapaturman vuoksi päässytkään reissuun mukaan, sai tuliaisensa ja kehui luokkaa vuolaasti nyt kun yhteistyö on päättymässä eikä ollut ainoa, joka liikuttui.
Jälleen hän muisti kehua myös meitä vanhempia kasvatustyöstämme.
Tänään kuopus oli tanssikoulunsa kevätnäytöksissä melkein koko päivän.
Eväitä ja esiintymisasut mukaan ja esityspaikalle heti aamupäivällä.
Isovanhempiensa ja toisen neidin kanssa kävimme toisen päivän esityksistä katsomassa.
Kyllähän oli upeita esityksiä ja ihmetyttää, miten monimutkaiset ja nopeatempoiset koreografiat sujuivat noin loistavasti jokaisessa parissakymmenessä tanssissa ja balettiesityksessä.
Pienimmät opettaja talutti lavalle ja vanhempia neuvottiin hakemaan heidät yleisöön heti väliajalla ettei kenellekään tule liian ikävä.
Oma neitimme nautti täysillä esiintymisestä kahdella erilaisella ohjelmalla sekä tauoista, jolloin ehti juosta kavereiden kanssa jännitystä pois isossa liikuntasalissa.
Tietenkin myös ruusut esitysten jälkeen olivat tärkeitä ja kiva oli viedä kukkia myös opettajille.
Nyt alkoi kesäloma tanssijutuista :)
Tanssipäivän päätyttyä vein neidin kavereineen vielä suoraan luokkakaverinsa synttäreille.
Nuorempi poika taas vietti päivänsä ja viettää huomennakin messuilla.
Siellä on yhdessä tai kahdessakin kojussa mukana.
Mesuilla kävimme me muutkin ja siellä oli paljon tuttuja sekä kivoja kojuja ja esiintyjiä.
Erityisen mukavaa oli tavata sellaisia ihmisiä, joita en ollut nähnyt pitkiin aikoihin.
Neiti sai käsihoidon ja mukaan lähti kasvojen kuorinta-aine sekä hiusnaamio.
Tärkeitä ja kiinnostavia juttuja teinille ja hiusnaamiota aion kokeilla kyllä itsekin.
Huomenna onkin sitten taas ihan uudenlainen päivä.
Poika menee messuilemaan, mutta me muut taidamme joutua siivoamaan...
Neidin kreikkalaiset vieraat saapuvat illan suussa ja hän on määrännyt kaikki osallistumaan talon siivous- ja järjestämisprojektiin, että vieraat voivat tulla.
Minun silmääni täällä on aika siistiä kun esikoinen imuroikin päivällä.
Neiti muuttaa viikoksi pikkusiskonsa huoneeseen ja puunaa tuolla omaa huonettaan sopivaksi kahdelle vieraalle.
Kaappejaankin tyhjensi heidän käyttöönsä.
Sängyt kreikkalaistytöille petataan huomenna ja kummallekin tyynylle neiti aikoo laittaa Fazerin sinisen suklaalevyn tervetuliaisiksi.
Mielenkiintoinen viikko varmasti edessä.
Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle :)





Ei kommentteja: