sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Vapun aatonaatonaatonaatonaattona

Ihana oli tänään herätä sateen ropinaan ja sunnuntaiaamuun ja etenkin vapaapäivään :)
Olen ollut niin paljon nyt töissä, että näitä vapaapäiviä osaa todella arvostaa vaikka ne ovatkin nyt tällaisia yksittäisiä.
Tässä yksi ihan uutukainen leipomisjuttu.
Nämä ovat Ranskassa kuulemma suosittuja ja tunnetaan nimellä Merveilleux.
(suomennos: uskomaton, ihmeellinen)
Ensin tehdään marengit. 
Tein tuollaisia noin 7cm läpimitaltaan olevia pyöreitä kiekkoja.
Suklaamousseen tein valmiista kaupan jauheesta.
 Kahden marengin väliin siis moussea.
Sitten myös leivoksen päälle ja ympärille moussea.
Päälle laitoin lakritsan makuisia nonparelleja.
 Mielikuvitus lähti heti laukkaamaan.
Väliinhän voisi laittaa myös marjasosetta ja moussen tilalle kermaa tai jotain muuta moussea.
Päälle sopisivat myös vaikka marjat.
Todella hyviä olivat oltuaan pari tuntia jääkaapissa.
Marengit pehmenivät siellä sopiviksi.
Näistä on helppo tehdä allergisillekin sopivia, kun marengeissahan on vain kananmunaa ja sokeria.
Ohje marenkeihin löytyy täältä.
 Tässä toinen uskomattomalta ja ihmeelliseltä tuntuva asia.
Meillä esikoispoika pesi kaikki alakerran ikkunat:)
Niitä ei ihan vähän olekaan; yli 50 ja jokaisessa 2-4 pintaa sekä osassa pieniä ruutuja.
Jälkikin oli parempaa kuin minun jäljiltäni.
Yläkerran ikkunoista käydään vielä neuvotteluja, että kumpi halukkaista urakan saa.
Mielelläni maksan vähän palkkaa noin isota urakasta, joka helpottaa minun töitäni tosi paljon.
 Aamulla pullotin simat vappua varten.
Nuo pullot ostin Ikeasta viime vuoden rippijuhliin tietäen, että niillä tulee olemaan muutakin käyttöä.
 Ilmapalloissakin on nykyään tosi paljon valinnanvaraa.
Olen ostanut tuollaisia kukallisia ja ruusuisia jo.
Pojat kun eivät enää niin ilmapalloista välitä, niin saadaan neitien kanssa päättää :)
Tuo ensimmäinen ja tämä viimeinen ovat miehen viime viikon kuvia Norjanmaalta.
Kiva kun osuivat siskoni miehen kanssa tulomatkalla samaan koneeseen.
Nyt mies on taas jo lentokoneessa, suuntana tällä kertaa USA.
Me jatketaan vapaapäivän viettoa.
Lapsia yöpyi talossa neljä ja päivemmällä tulee kaksi lisää.
Toinen poika on ollut viikonlopun isoskoulutuksessa.
Vohluja ajattelin paistaa siksi kun kotiutuu.
Ensin otan vielä kahvikupillisen ja kirjan sekä fleece-peiton ja siirryn terassille vähäksi aikaa kuuntelemaan sateen ropinaa.

Ihanaa sunnuntaita Sinulle :)

Ei kommentteja: