torstai 26. helmikuuta 2015

Puikkoputkilo

Hiihtoloma on mennyt tosi leppoisissa ja rauhallisissa merkeissä.
Syömään on kokoonnuttu samaan aikaan ja yksi elokuvailta pidetty, mutta muuten kaikki ovat tehneet juuri sitä mikä milloinkin huvittaa tai olleet tekemättä mitään.
Pitkiä yöunia, pyjamissa iltapäivään asti ja kaikkea muuta lomailuun kuuluvaa.
Toki minun on pitänyt välillä täydentää varastoja kaupassa ja autonkin huollatin, mutta paljon on jäänyt aikaa ihan vain kutomiseen :)
Nyt olen kutonut useammatkin tällaiset "polvisukat", nämä menevät tyttären kaverin lahjapakettiin.
Olen jo jonkin aikaa harmitellut sikin sokin lankakorissa tai pöydillä lojuvia puikkojani.
Puikkoja minulla pitää olla paljon, kun usein on kesken 2-3 käsityötä samanaikaisesti tai joskus teen esim. kahta sukkaa yhtaikaa. Jos haluaa kutoa vaikka langanlopuista kaksi identtistä sukkaa, on helpompi arvioida paljonko kerästä voi käyttää, kun kutoo kahta samanaikaisesti :)
 Päätin siis tehdä puikoille kotelon ja ajattelin, että pringles-purkki (joita yksi lapsista on onneksi säästänyt useammankin) olisi kätevä ja kestävä purkki.
Siihen tarvittiin vain kaunis kuva päälle ja tässä kirjassa on minusta tosi kauniita kuvia.
 Löysin tällaisen sopivasti käsityö- ja äiti-aiheisen kuvan, josta otin kopion.
 Liimasin kuvan purkin pinnalle ja laitoin vielä kontaktimuovia päälle, niin pysyy.
Tuonne mahtuukin yllättävän paljon puikkoja ja virkkuukoukkuja ja purkkissahan on muovikansikin,
Pienestä Pringles-purkista aion tehdä vielä purkin kierrepuikoille. 
 Tässä vielä jälkeen- ja ennen-kuvat.
 Seuraavia ajatuksia voisi olla vaikka tällainen kuva kehyksiin kodinhoitohuoneen seinälle...
 Tai tällainen purkkiin, jossa on tiskiainetta tai konetiskitabletteja...
 Kirjasta löytyy paljon kuvia myös erilaisiin kortteihin.
Tässäpä olisi aika ihana hääparin korttiin...
Nyt aletaan pohtia tämän päivän tekemisiä.
Josko ihan elokuviin asti Räppääjän Ristoa katsomaan ja joulun lahjakorttejakin olisi vielä käyttämättöminä ja kaupoissa jo kevätvaatteita...
Vaihtoehtoja on enemmänkin, mutta ei mitään pakollista :)
Taitaa olla aika laittaa ruokaa ja kutsua porukka paikalle päivää ideoimaan.

Mukavaa päivää Sinullekin :)



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa tosi hieno tuosta bringles-purkista - ja aiheeseen sopiva kuva:)
Nuo muutkin kuvaehdotukset tosi hauskoja! Noista kuvista tuli mieleen, kun tokaluokan luokkaretkellä joskus 80-l. alussa ostin kaksi tuota samaa sarjaa olevaa taulua:)

Marja

Sari kirjoitti...

Mä muistan, että mulla oli ainakin kynäpenaali alaluokilla, jossa Sarah Kayn piirtämä kuva. Nostalgisia ja kauniita :)