sunnuntai 17. elokuuta 2014

Syksyä kohti

Taas on edennyt tämä arkeen palaileminen.
Yksi iso arjen merkki oli, kun mies lensi taas töihinsä.
Ihan tulee muuttolintu mieleen, joka syksyn tullen lentää kauas etelään :)
Onneksi, jos Luoja suo, hän palaa paljon ennen kevättä kotiin.
Mutta onhan tämä taas muutos, kun mies sai olla melkein 8 viikkoa kotona lomalla.
Tänään meillä oli kaksi aikuista ja kahdeksan lasta kylässä.
Olen huomannut, että näihin ensimmäisiin reissu-päiviin on hyvä järjestää lapsille kivaa ohjelmaa kuten kavereiden kyläilyä tai elokuvailtaa.
Ikävä kun helposti lapsilla purkautuu nahisteluna ja onhan itsellekin tosi kiva saada ohjelmaa ja aikuista juttuseuraa viikonlopun päiviin kun mies on reissussa.
Vielä yksi Lapin-kuva: etsi kuvasta kaksi poroa.
Onneksi on vielä paljon kesänkin merkkejä, kuten lämpimiä päiviä ja kukkia kukkia.
Auringonkukat ovat yhtiä suosikkikukkiani ja olikin ihanaa, kun niitä myytiin hintaan 0.99e/kimppu :)
Jos joku tietää muuten Tampereelta sellaisen pellon osoitteen, josta saa auringonkukkia käydä poimimassa, olisin kiitollinen tiedosta. Jokus vuosi etsin sellaista ja löysinkin pellon nimen, mutta kun ei ollut osoitetta, jonka voisi navigaattoriin laittaa, jäi pelto löytämättä.
Nuo peltojen nimet sinänsä kun eivät riitä näin ei-tamperelaiselle.
Tuon alakuvan kukan (tulilatva) taas sain ystäviltäni kesäkuussa ja se on innostunut kukkimaan aivan ihmeellisissä väreissä.
Alun perin se oli ihan yksivärinen vaaleanpunainen, enkä ole ennen kuullut tulilatvan noin väriä vaihtavan.
Hienosti nuo uudet värit toisiinsa sopivat.
Jatkuvaa puuhaa lapsiperheessä aiheuttaa läpi vuoden, mutta etenkin keväisin ja syksyisin vaatevarastojen päivittäminen.
Meillä lapset onneksi jo itse (muutaman pyynnön jälkeen) siivoavat ja perkaavat vaatekaappinsa. 
Pieneksi jääneet ja muuten ei-mieluiset siirtyvät seuraavalle sisarukselle tai kierrätykseen. 
Sitten tehdään listaa mitä kukakin tarvitsee ja ostetaan kiireellisyysjärjestyksessä mahdollisuuksien mukaan pidemmälle ajalle ostoja jaksottaen.
Jaksottamisen vuoksi on hyvä yrittää olla vähän etuajassa eli nyt on syksy katsottuna ja pian aletaan katsoa kuka tarvitsee uusia talvivaatteita.
Pitäisi taas ottaa kirppispöytä, koska noita kierrätettäviä vaatteita olisi taas aika paljon.
On myös yritetty opettaa lapsille mikä ero on siinä tarvitseeko viidennetkin tennarit vai haluaako ne.
Omilla rahoilla toki saa ostaa myös noita mielitekoja ja hyvin he osaavat niissäkin ostoksissa jo miettiä hinta-laatu-suhdetta, käytännöllisyyttä yms.
Meidän keskimmäiset menossa verikokeeseen, joka liittyy tutkimukseen, jossa ovat mukana.
Nyt meillä on sitten virallisesti kolme teini-ikäistä, kun neitikin täytti 13 vuotta :)
Yhdet synttärit on jo pidetty ja vielä parit edessä.
Kuopuksen juhla-drinkki
 Illat viilenevät ja on ollut ihana istua usein miehen kanssa terassilla vielä talon hiljennyttyä.
Yhtenä iltana ensi nousi nopeasti kostea sumu, sitten aurinko laski ja lopulta näkyi näin kaunis kuutamo.
Esikoinen kavereineen lähti vielä uimaan.
Me muut aletaan nyt tarkistella vielä huomisia liikuntavaatteita, välipalapatukoita jne. 

Oikein hyvää arkiviikon alkua Sinullekin :)

2 kommenttia:

Keltaisen talon joulunodotusta kirjoitti...

Kiitos tästä päivästä!!! <3 Oli ihanaa nähdä ja istua ihan rauhassa, kun lapsilla oli puuhaa. Vanhimmalle oli noussut lämpöä sillä aikaa, joten hyvä ratkaisu oli, että hän jäi kotiin.
Kyllä syksy tuo kaikenlaista mukanaan. Se tuo toisaalta sitten sen arkisen rytmin, mitä ei lomalla ole ollenkaan. Mutta toisaalta se tuo myös sellaisen rutiinin, että itse ainakin kaipaan. Toki loma on ihanaa aikaa!! Eipä sitä käy kieltäminen, mutta kun välillä arkea, niin lomakin tuntuu lomalta.
Kyllä meillä kans tuota vaatteiden perkaamista riittää.... Onneksi mä nyt ennen loman loppumista sen sain tehdä, että kans vähän kartalla, että mitä keneltäkin puuttuu. Talvivaatteet mun tarttis kans katsoa, että mitä puuttuu. Sen mä tiedän, että ainakin toiseksi vanhimmalta puuttuu sekä toppatakki että kengät.... Niitä mä tässä yritän sitten jossain kohtaa saada hankittua. Nuorimmalla on sitten vaikka kuinka paljon, mutta näinhän se aina menee. ;) Kahden muun vaatteista ei ole vielä tietoa, että mitä heiltä puuttuu. Toppahousuja ainakin puuttuu isompia kokoja. Pikkuhiljaa siis hankintoja tekemään kans. :)
Ihanaa alkavaa viikkoa teille sinne!! <3

Sari kirjoitti...

Kiitos itsellenne <3 Toivottavasti teidän vanhin paranee pian, ainakin vkonlopuksi.
Joo pitää kanssa nuo talvivaatteet katsoa. Ainakin toinen tyttö tarvitsee talvitakin ja varmaan ainakin parit talvikengät täytyy ostaa.
Meilläkin nuorimmalle kertyy vaatteita liikaakin, mutta hyvä niin.
Ihanaa viikkoa sairasteluista huolimatta teillekin <3