lauantai 17. toukokuuta 2014

Ensimmäinen kesäinen päivä

Tänään se oli, ensimmäinen kunnolla kesäinen päivä :)
Ja me oltiin ulkona, koko päivä.
 Kuopus sisusti terassin puulaatikon kepparihevosilleen karsinaksi.
 Ylimääräiset kukkalaatikot pääsivät ruoka- ja juoma-astioiksi hepoille.
 Hepat saivat ruuakseen voikukkia.
 Esikoinen osti lentopallon ja verkon vielä puuttuessa  pyörät saivat toimittaa sen virkaa.
Söimmekin ulkona terassilla.
Esikoinen kävi uimassa jo viikolla, tosin saunasta päin.
Vanhempi neiti kävi tänään kaverinsa kanssa uimassa eikä vesi ollut kuulemma edes kovin kylmää.
Kesä (etenkin) on meillä aina sellaista, että ruokaa pöytään kattaessa lasketaan montako lautasta tarvitaan, samoin iltaisin otetaan tarvittaessa lisäpatjoja käyttöön.
Aamusta ei useinkaan tiedä montako illalla on paikalla.
Tänään lapsia oli aamusta viisi ja nyt yöksi kuusi.
Mies lensi USA:sta Japaniin, mutta olisi kuulemma paljon mielummin jo kanssamme Suomen kesässä :)
Nyt menen vielä iltateen kanssa istuskelemaan terassille vähäksi aikaa.
Suunnittelen minkälaisia kukkia sinne ostaisin täksi kesäksi, ruukut ovat jo valmiina paikoillaan.
Nyt kukat varmaankin uskaltaisi jo laittaa?
Nuorisolla on haaveissa myös uima-allas, saa nähdä toteutuuko.
Esikoinen kavereineen lämmittää vielä saunaa.
Ihana vaihe vuodesta tämäkin :)

Aurinkoisia päiviä Sinulle :)

























1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana, kun on kesä:)

t. Marja