torstai 30. tammikuuta 2014

Lähdön tunnelmia

Aamulla pakkasimme tavarat.
Kahdelle...
 Koti on siivottu.
Päivällinen on jääkaapissa paistovalmiina.
Pöydällä on paperi, jossa lasten aikataulut ja tarpeelliset puhelinnumerot.
Neidin kavereille synttärilahjat pakattu, juhlavaatteet henkarissa.
On delegoitu osa lasten kuljetuksista muille äideille.
Jokaisella lapsella mummin ja paapan numerot puhelimissaan.
Muistimmekohan kaiken...
Teimme eilenkin myös luentoa.
Lähetetimme vielä tehtävät pienryhmäläisiä varten.
Nuoremmalla pojalla piirrätimme yhden uuden kuvan luentokalvolle.
Mies skannasi luentokalvoihin koko perheen 1v kuvat :)
Myöhemmin tulevaa luentoa varten teimme kalvot ja lähetimme.
On tämä outoa.
Lähteä nyt näin moneksi päiväksi kahdestaan.
Koulupäivinä vielä.
Taitaa olla ensimmäinen kerta.
Hyväkin lähteä.
Huomata se minkä järjellä tiedän.
Kyllä ne pärjäävät, lapset ja isovanhemmat.
Eikä kaikkea tarvitsisi noin valmiiksi laittaa mutta jotenkin itse on helpompi lähteä kun laittaa.
Ensin ystävien luo viiden tunnin matkan päähän.
Siitä huomenna vielä saman verran eteenpäin.
Sielläkin ystäviä jo odottamassa.
Luento ja muuta avioliittoseminaarissa.
Sitten vielä alkuviikoksi Ouluun.
Mies tekee siellä töitä, minä en vielä tiedä mitä.
Ainakin haluan käydä katsomassa tuttuja paikkoja.
Entisiä kotitalojamme.
Ehkä kävelyllä Pikisaaressakin.
Omenahyveellä kahvilassa.
Tai jotain muuta.
Mukavia päiviä Sinullekin :)





Ei kommentteja: