perjantai 10. toukokuuta 2013

Helatorstai-loma

Tällä viikolla teimme kotona olevien lasten kanssa pienen reissun.
Mummolaan :)
 Mukavaa vaihtaa maisemaa vaikkakin sitten vain vuorokaudeksi.
 Lapset touhusivat serkkujensa kanssa.
Koirille muuten tuli kiire pois keinusta kun vauhti yltyi ;)
 Vanhempi nuori neiti oli tilannut jo etukäteen kauneushoito-ajan tädiltään.
 Oikea nuorten neitien unelmatäti tuollainen :)
Kynnetkin ovat niin kauniit nyt.
 Nuorin viihtyi 1v serkkunsa kanssa.
Kovasti lupaili että auttaisi kyllä hoitamisessa jos saisimme vielä yhden lapsen.
Pääsisin kuulemma ilman vauvaa kauppaankin silloin kun hän pääsee aikaisin koulusta ;)
 Värittelemässä :)
 Myös poika taiteili taas :)
Lohikäärmeen.
 Aika kului myös iPadin kanssa, yhdessä tietenkin.
 Tämän kuvan otin paluumatkalla taukopaikallamme.
 Kotiterassilla vielä grillasimme myöhään.
Vanhempi neiti tuossa valmistautuu luokkansa diskoon, nuorempi balettiin.
Yritän itsekin ehtiä diskoon valvojaksi ainakin vähäksi aikaa.
Ensi yönä sitten matkalaisemme palaavat <3
Hyvin siellä on mennyt, tosin tänään konsultoivat minua yhdessä pienessä tapaturma-tapauksessa.
Tuo ei koske meidän miesväkeä tosin.
Potilas on nyt lääkärissä ja toivon mukaan hänenkin kotimatkansa sujuu hyvin.
Hyvää Äitienpäivä-viikonloppua :)
 

Ei kommentteja: