tiistai 5. helmikuuta 2013

Runebergin päivää

Oikein, oikein hyvää Runebergin päivää Sinulle :)
 
Aamulla tarkistin wikipediasta vähän tietojani,
 niin sai sitten aamupalalla lasten kanssa jutella Runebergistä.
Silti en ihan tiedoissa pärjännyt, esikoinen tiesi kertoa, että Runeberg
sanoitti Maamme-laulun alunperin ruotsinkieliseksi.
Tuota en tiennyt/muistanut kouluajoilta.
 
Tänään piti tietenkin sitten tehdä Runebergin torttuja :)
 
 
Tässä leipomus-kuva myös lauantai-illalta.
Tein tavallisen sämpylätaikinan, leikkasin paloiksi, jotka pyöritin ohuiksi soiroiksi.
Sitten kiersin soirot nakkien ympärille ja paistoin kuten sämpylät normaalistikin.
Minusta kiva ja helppo resepti-idea vaikka juuri iltapalalle.
Ketsupin kanssa kelpasivat koko perheelle ja esikoisen kylässä olleelle kaverille. 
 
 
Tässä kuopuksen kampaus kun oli lähdössä kahden kaverinsa synttäreille,
jonne pukukoodi oli sketsihahmo. Tuo kukka on siis otsalla.
Neiti pukeutui opettajaksi ja hänellä oli vihko ja kynä (se iso)
mukanaan.
Kirjoitti vihkoon sitten muistiin jos joku "käyttäytyi huonosti" ja uhkasi
laittaa kaiken wilmaan (koulun sähköinen reissuvihko) ;)
Hauskat synttärit olivat olleet.
 
 
Tämä viikko meneekin taas sitten pienemmällä porukalla, kun mies on työmatkalla itä-naapurissa.
Tapaan piilottaa salaa matkalaukkuunsa jonkin yllätyksen,
minkä hän löytää sitten perillä.
Tällä kertaa se oli chili-pähkinä-pussi ja suklaasydän <3
Vaikka ikävä vaivaa, niin sitten vastaavasti viikonloppu saadaan olla melkein kahdestaan :)
 
 

 Kutomispuolella vaihteeksi työn alla tuubihuivi 11v tytölle.
Mustan seuraksi kun lupasi kelpuuttaa nyt valkoistakin.
Harmi vain, että tuo valkoinen loppui vähäsen kesken tänään, joten
täytyy etsiä kaupasta lisää tuota lankaa.
 
 
Muitakin kutomisia on työn alla kyllä ja ideoita enemmän kuin ehdin toteuttaa :)
Lasten kanssa on tehty myös ystävänpäivä-yllätyksiä, mutta se on liian salaperäistä tänne kuvattavaksi ;)
Salaperäisyyden verho on vielä sen yhdenkin jutun päällä, minkä ehkä huomenna jo tänne laitan...
 
Lämpimästi tervetuloa kaikille uusillekin lukijoille :)
Kommentit kommenttilaatikkoon myös tervetulleita :)

 
 
 
 
 

2 kommenttia:

Sennie kirjoitti...

Kiitti muistutuksesta!! Ei kun leipomaan tänään, hmm... jos löytyy ainekset. Tänään on kotipäivä, eikä aikomustakaan mennä minnekään:)

Sari kirjoitti...

Nuo Runebergin tortut on siitä kivoja, että sekaan voi laittaa melkein mitä vain mitä kaapista löytyy. Hillokin yhden lähteen mukaan alkuperäisissä oli omenaista.
Kotipäivät on ihania :)