Tässä vähän juttua meidän uudesta perheenjäsenestä.
Meidän Sintti, pitkäkarvainen collie eli skotlannin paimenkoira, ikää 7kk.
Monta muutakin lempinimeä hällä on kuten toisellakin koirallamme.
Joskus ihmettelen miten viisaita nämä koirat ovatkaan kun lempinimillä ei aina ole minkäänlaista yhteyttä oikeaan nimeen ja silti ne niitä tottelevat.
Niin tai joskus se ei tottele mitään nimeä...
Pentu muutti kotiin meille kasvattajalta, jolla oli talo täynnä koiria
ja sydämessään tilaa jokaiselle niistä.
Uskomattoman hyvin hoidettuja ja rakastettuja koiria ja pentuja.
Ehkä tuosta koiraseuran määrästä johtuen Sintti tuntui kiintyvän toiseen koiraamme ennen kuin meihin ihmisiinsä.
On ollut hienoa seurata miten se on esimerkistä oppinut miten koirat meillä toimivat.
Sohvalle menon kanssa tosin on ollut vähän haastetta eikä
pentu tunnu aina muistavan mikä on koirien sohva.
Ihana, reipas pentu.
Ilman ison koiran seuraa vähän arka, mutta muuten tosi rohkea.
Kiltti ja ihmisrakas.
Meidän vanhemman neidin oma koira paperilla, mutta muuten yhtä lailla koko perheen.
Kyllä koirista vain on paljon iloa ja seuraa.
Teinienkin on helppo niille jutella ja osoittaa hellyyttä.
Ne myös ulkoiluttavat ja kyllä ne paimentavat ja vartioivatkin ja tuovat turvaakin kun lasten kanssa usein keskenään olemme miehen työreissujen vuoksi.
Toki koirasta ja etenkin pennusta hommaakin on.
Kesällä tuntui ettei tuo pentu opi ikinä sisäsiistiksi ;-)
Colliet ovat pentuinakin sillä lailla rauhallisia, ettei isompia tuhoja ole syntynyt.
Näistä kuvista osa on pikkukoiran ja neitimme ensimmäisestä, epävirallisesta, koiranäyttelystä.
Siellä koiralapsi käyttäytyi erinomaisesti ja oli isojen pentujen neljänneksi paras parinkymmenen ison pennun porukassa.
Meidän karvavauva ;-)
